Liityin hiljattain Hopottajiin, jossa Hopottajiksi eli suosittelijoiksi ryhtyneet henkilöt testaavat kampanjatuotteita ja jakavat niistä tuotearvioita ja mahdollisia suosituksia eteenpäin. Ensimmäisenä pääsin VIAPLAY -palvelun testaajaryhmään ja sain 2 kk ilmaista testausaikaa. Jos etsit elokuvia netistä, niin Viaplay on yksi tapa katsella niitä.
Viaplay on minulle uusi tuttavuus, vaikka elokuvia olenkin vuokrannut jo pitkään netin kautta. Ensin SF-Anytimestä, mutta koska ne eivät tarjonneet vuokrauspalveluaan Macille - äänestin jaloillani ;-)
Nyt olemme käyttäneet Voddleria jo jonkin aikaa ja se tuntuu todella mukavalta palvelulta, koska siinä voi vuokrata leffan kerrallaan.
Mutta nyt siihen Viaplayhin. Viaplay on Pohjoismaiden johtava TV-ohjelmien, elokuvien ja urheilun verkkopalvelu. Viaplay toimii sekä PC/Mac koneissa, mutta valitettavasti Linux on käyttöjärjestelmistä rajattu pois. Suositellun laajakaistayhteyden tulisi olla vähintään 3 Mbit/s. Viaplay laajentaa jatkuvasti omaa valikoimaansa ja tarjolla on uusia elokuvia, ja koska palvelussa on tuhansia elokuvia, löytyy sieltä aina jotain katsottavaa. Minulla on testattavana TV+Leffapaketti, jossa uutuuksien lisäksi on klassikoita, TV-sarjoja ja dokumentteja. Elokuviin on saatavana suomenkieliset tekstitykset. Tavallisesti paketti maksaa noin 10 euroa kuukaudessa, mutta Spotifyn tapaan, sisältöä saa katsoa niin paljon kuin vain ehtii. Eli jos tapanasi on vuokrata vaikkapa kolme elokuvaa kuukaudessa, niin Viaplayn normaalihinta tulee jopa monia muita palveluita edullisemmaksi!
Meidän perheessä kysyntää olisi myös lasten elokuville, joita Viaplayssä on tällä hetkellä melko niukalti tai onhan niitä reilut 80 kappaletta, mutta piirrettyjä, joita meidän lapset rakastavat, on todella vähän. Se on harmi, sillä lapset olisivat meillä juuri niitä, joilla olisi meidän perheessämme enemmän aikaa elokuvia katsellakin. Toivottavasti tähän tulisi parannusta! Palvelussa on myös aikuisten elokuvia, mutta palveluun saa lapsilukon, joten nämä k18-elokuvat saa pois lasten näkyviltä. Me Hopottajat saamme kokeilla palvelua nyt kahden kuukauden, mutta sinäkin voit halutessasi saada Viaplayn kuukaudeksi ilmaiseksi ja todeta, onko se sinulle sopiva.
Niin ja jos Hopottajaksi tahdot ryhtyä, on rekisteröityminen ja palvelun käyttö ilmaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti