lauantaina, elokuuta 26, 2006

MacBook kotiutui ja mietteitä iWebistä

No niin tässä on nyt ollut MacBook käytössäni huollon jälkeen reilu parisen viikkoa. Mukavalta näyttää näyttö, kun docin alla ollut kuolleiden pikseleiden viiva on poissa. Olivat myös vaihtaneet koneeseen "alakuoren". Siinä kun oli naarmuja, joista en huoltoon edes maininnut. Jos tarkkoja ollaan naarmut eivät olisi edes kuuluneet takuun piiriin. Ne kun olivat tulleet tuolistani, koneen ollessa pöydän reunalla pikkukakkosen pyöritellessä työtuoliani. Niin ja se huoltoon viemisen pääsyy eli sammuuilu on hävinnyt. Vaihtoivat tähän logiikan, jota emolevyksi myös kutsutaan.

Olen siis melkoisen tyytyväinen takuuhuoltoon, vaikka palvelu liikkeessä ei aina ollut niin ystävällistä. Pääasia, itse huoltotyö, näyttää kuitenkin olevan priimaa.

Aluksi en ollut asiasta tuota mieltä, sillä kotiin tuodessa Macbook oli vähän "pihalla olevan" tuntuinen. Ohjelmat kaatuilivat kuin ikään pc+win-yhdistelmässä ;-) ja muutenkin kone hiiiidasteli. Ongelma selvisi sillä että sammutin koneen ja annoin sen olla virrat pois päältä muutaman tunnin ajan. Minä kun en yleensä tätä kannettavaani sammuttele vaan käytän ahkerasti nukutustoimintoa.

Sitten vielä muutama kommentti iWebistä, jota olen kesästä asti ihmetellyt. Siirsin erään toisen blogini päivitystyöt iWebiin. Jonkin aikaa käytettyäni petyin siihen ja sen kömpelyyteen. Okei, se on ehkä suunniteltu toimimaan maksullisen .Mac-tunnuksen tai iComments-palvelun kanssa kuin unelma ja minullahan ei pihinä näitä tunnuksia ole. .Mac-käyttäjät saavat automaagisesti toimivan kommentoinnin. iComments-palvelun omaavat voivat kirjoittaa jonkin tietyn tekstinpätkän blogipostauksensa loppuun, joka sitten julkaisuvaiheessa korvautuu kommentoinnilla. Me nuukat saamme tyytyä epämiellyttävään (lue myös epäkiitolliseen) näpräilyyn lisäämäällä iWebillä julkaistuun blogikoodiin itse kirjoitetun kommentoitiscriptin tai lisäämällä ilmaisen kommentointipalvelun HaloScanin generoimat tagit koodiin. Homma on kuitenkin niin tuskastuttavan työlästä, että siinä menee bloggaamisen into - varsinkin kun säpräilyt menetetään aina blogin päivitystöiden yhteydessä (no joo tietysti minulla oli blogista useat eri versiot ja pistin kommentointikoodit vain aina uusimpaan postaukseen, jonka lykkäsin ftp:llä kotisivutilalleni, mutta se työmäärä alkoi tympimään)! Mikäli iWebissä olisi ominaisuus, jossa voisi siirtyä jo projektivaiheessa html-koodinäkymään niin silloin iWeb olisi ihan varteenotettava bloggaustyökalu. Tavanomaisia nettisivuja iWebillä tietenkin saa tehtyä ihan hyvin, mutta laiskan ja saidan ihmisen kannattaa blogata muilla välineillä ;-)

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Väliraporttia huollosta

Eilen soittelin huoltofirmaan tiedustellakseni, missä vaiheessa MacBookin huolto oikein on. Toivoin sieltä vastausta, että saisin sen jo viikonlopuksi kotiin. Vastaus ei ollut sellainen. Olivat eilen saaneet vasta varaosana uuden näytön koneeseeni, mutta emolevyt (ilmeisestikin) olivat loppuneet Applen varastosta, joten saanevat emolevyn liikkeeseensä vasta ensi viikolla. Kyllä tämä huolto nyt alkaa sitten venymään! Taitaa siis olla tyyppivika tämä MacBookkien sammuileminen ;-)

Aika mukavia nuo tuolla huoltofirmasas kuitenkin olivat, kun ottivat sen minun koneen mukana olleen "saattolapun" tosissaan ja tarkistivat, että onko docin alla oleva pystyviiva kuolleiden pikseleiden viiva. En ollut itse nimittäin asiasta aivan varma, mutta kun Hopeisessa omenassa sellaisesta puhuvat takuuhuollon piiriin menevänä vikana, niin ajattelin josko se minunkin viiruni olisi jotain sen tapaista - ja oli se.

Aikaa siis palaa ja siihen on asennoituminen, mutta toivottavasti kone tulisi sitten toimivana takaisin, eikä siihen tulisi enää mitään muita vikoja.

Ai niin vielä yksi ajatus, mikä erottaa Applet PC:stä. Applet säilyttävät melko hyvin jälleenmyyntiarvonsa. Olenkin vähän pohtinut, josko pyrkisin vaihtoautojen tapaan keinottelemaan itselleni aina uudenkarhean Applen vajaan vuoden välein. Se tapahtuisi siten, että laittaisin tämän nykyisen huollossa kuntoon laitetun MacBookkini myyntiin kuukautta paria ennenkuin siitä loppuu takuu ja sitten laittaisin vain jonkin saturaisen välirahaa ostaessani uutta Maccia...Vaan tuopa jää nähtäväksi. Ainahan kaikkea voi suunnitella...

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Tarinaa MacBookistani

Kesä on hurahtanut töiden ja lomailun merkeissä sillä vauhdilla, että enpä ole tätä(kään) blogiani paljon ehtinyt päivitellä :-(.

Edellisissä postauksissani mietin MacBookin tilaamista ja sen sitten tosiaan tilasinkin. Toimitusaika oli yllättävän lyhyt, sillä kone tuotiin kotiin noin viikon päästä tilauksesta (joskus Ellos-pakettiakin joutuu odottamaan kauemmin ;-) ). Kone tuntui heti ensisilmäykseltä mukavalta, paitsi se, että siinä omien asetusten vaiheessa koneen mukana tullut kamera pyysi näppäämään itsestäni kuvan, enkä ollut älynnyt kammata tukkaani ;-)

Elo uuden koneen kanssa on ollut auvoista, kunnes siihen alkoi pikkuhiljaa yhä enenevässä määrin tulla esiin töitä radikaalisti haittaava vika. Kone nimittäin sammuu itsestään, vaikka akkua olisikin jäljellä tai vaikka se olisi latauksessa ja piuha luonnolisesti seinässä kiinni. Sitten kun kone saa sen mielialan, että alkaa sammuilemaan, niin sitä ei saa käyntiin kovin helposti. Tänään veinkin sitten tietokoneen takuuhuoltoon. Toivottavasti sieltä saisi apuja ja koneesta tulisi entistä ehompi. Hopeisessa omenassa oli viestiketju, jossa keskusteltiin MacBookien vioista ja huolloista. Tämä taitaa olla yksi yleisin takuuhuoltoon menon syistä. Joku sanoi, että vika olisi emolevyssä - itse taas mietin, josko kiintolevyn jokin sektori olisi rikki.

Nyt vaan tympii palata tähän PC-maailmaan takaisin ja toivonkin, että kone tulisi pikaisesti huollosta takaisin. Vaikka pääasiahan on, että ongelma poistuu ja työt jatkossa MacBookin kanssa sujuisivat ongelmitta.