Kun tammikuussa kasasin koneen, päätin pyhästi, että asennan tähän vain yhden distron ja sitten vain käytän sitä. Pohdiskeluissani päädyin tuolloin asentamaan koneeseen Opensuse 11.1:n. Elo Opensusen kanssa ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ja kun eteen tulee liian monta:"Voi hitsi, tän sais Ubuntuun, mutta ei tähän suseen" -juttua, niin on melko selvää mihin operaatioon se sitten johtaa. Tietysti Ubuntun asentamiseen.
En ole ihan valmis vielä kuoppaamaan Opensusea ja niinpä hain netistä kätevän osioitiin tarkoitetun livelinuxin nimeltään Gparted. Sillä sain kutistettua teratavuisen kiintolevyni siten, että Opensuse sai lähes 400 gt käyttöönsä ja Ubuntu loput.
Ubuntu asentui nätisti susen rinnalle tehden loaderin, josta tarvittaessa voin siirtyä susen pariin.
Jos Opensusen alkutaival oli asentamista ja säätämistä, niin sellaiseen ei Ubuntu 9.04:n kanssa tarvinnut ryhtyä. Lähes kaikki asentui apt-get installilla. Ubuntun mukana tulee jo muutenkin koko joukko fantastisia ohjelmia!
Ubuntussa törmäsin ainoastaan yhteen ongelmaan ja sekin oli melko vähäpätöinen. Olen nimittäin hiukan addiktoitunut Facebookissa pelattavaan Farm Towniin , mutta Ubuntupa ei suostunut minua moiselle sivustolle päästämään lainkaan! Kääk! Toki asensin mielestäni Flash pluginit ja muut tarvittavat kilkkeet ja esim. youtube toimi ihan moitteettomasti. Ajattelin, että nyt taitaa olla sitten kolme vaihtoehtoa:
- Lopetan Farm Town -pelaamisen, mikä voisi olla kyllä oikeasti järkevä vaihtoehtokin.
- Pelaan Farm Townia kannettavallani
- Pidän tämän vuoksi Opensusen kovalevylläni, vaikka mitään muuta tarvetta en sille enää keksisikään. Tämä vaihtoehto olisi melko typerä ja jos tähän joutuisi päätymään, kannattaisi harkita uudelleen vaihtoehtoa 1 .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti