Lapsilla on nyt syysloma ja me aikuisetkin pidimme pidennetyn viikonloppuloman tässä ihan kotosalla. Niinpä olikin enemmän kuin mukavaa, että Suomeen rantautunut elokuvia ja TV-sarjoja tarjoava Netflix tarjosi ilmaisen tutustumiskuukauden uusille käyttäjilleen. Hetihän me syöttiin tartuimme ja rekisteröidyimme palveluun.
Iloinen yllätys oli, että Netflixin sai myös Wii-pelikonsoliin, joka meillä on kytkettynä kodin isoimpaan näyttöön.
Odotuksemme median hehkutuksien vuoksi olivat kovat, mutta ainakaan tällä hetkellä en olisi valmis maksamaan ko. palvelusta noin 8 euroa kuukaudessa. Teknisesti palvelu toimii todella loistavasti Apple-ympäristössä ja Nintendo Wii:ssä (Linux on taas jällen kerran karsittu tuettujen käyttöjärjestelmien ulkopuolelle), mutta elokuvatarjonta ei ole kovinkaan hyvä. Netflixistä on turha tällä hetkellä etsiä mitään kovin uusia elokuvia, joita olimme jo kielipitkällä ajatelleet katsovamme. Lapset löysivät sieltä kuitenkin paljon kiinnostavia vanhoja televisiosarjoja ja verestivät niillä "pikkulapsuusmuistojaan". Joulukalenterifriikeille Netflix tarjoaa tällä hetkellä kaksikin erilaista joulukalenteria: Histamiinin vuodelta 1985 ja Tonttu Toljanterin vuodelta 2007.
Se hyvä puoli Netflixin rantautumisesta Suomeen on, että Viaplayn kuukausihinta laski, ja on nyt 7,95 euroa. Voddlerin hinnoittelua en ole nyt seurannut, mutta onko senkään hinta aiemmin ollut 7,90 euroa? Edelleenkin ne uusimmat elokuvat pitää vuokrata noin 4 euron hintaan ja tällöin palvelumme on Apple TV:n elokuvavuokraamo, jossa kuva on HD-tasoista ja äänetkin tosi hyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti