Tyhmää! Vuoden 2007 mallisen Macbookkini oma akku simahti viime vuonna ja tämän vuoden maaliskuussa ostin nuukuuksissani siihen 80 euroa maksavan tarvikeakun suomalaisesta firmasta. Virallinen Apple-akku olisi maksanut silloin muistaakseni 150 euroa. Aluksi tämä uutena ostettu tarvikeakku toimi oikein moitteettomasti, mutta nyt kesän aikana kannettavani hiirilevy alkoi kenkkuilemaan oikein urakalla. Luulin aluksi häiriön johtuvan siitä, että akun pidike on jotenkin löystynyt saaden akun jotenkin väärään asentoon. Aina pienen räpläyksen jälkeen hiirilevy toimikin tosi hyvin. Toissapäivänä sitten huomasin, että tarvikeakku oli silmin nähden turvonnut! Siitä siis se hiirilevyn kenkkuilu johtui, sillä lopulta hiirilevy ei reagoinut enää mihinkään paineluuni. Akun irrottamisen jälkeen hiirilevy toimi taas kuin unelma. Akku on aiheuttanut hiirelle kiusaa niin Snowleopardin että nyt Lioninkin ollessa käyttöjärjestelmänä - että käyttöjärjestelmää ei voi osoittaa syyttävällä sormella tässä asiassa nyt.
Yritän vielä kysellä tarvikeakun myyneeltä firmalta, josko uutena ostetulla akulla olisi jotain takuuta - etenkin kun se ehti olla käytössä vain neljä kuukautta! Vielä ei myyjäliike ole tiedusteluuni vastannut mitään...
EDIT 27.9.2011: Myyjäliike lähetti kuin lähettikin minulle uuden takuu akun. Onnellisesti luulin tämän seikkailun sitten päätyneen, vaan onnea kesti kaksi viikkoa. Nyt Macbookin hiiri temppuilee jo tuttuun tapaan ja akku on aavistuksen verran turvonnut. Otin sen siis jo pois ja mietin nyt takuuakun palauttamista, myyjäliikkeellä kun on varmaan paremmat puitteet akun kierrättämiselle.
3 kommenttia:
Kannattaa muuten huomioida että ilman akkua kone ei toimi täydellä teholla. Muistelen että laskee prossutehoa tms. Itse ostin myös 40€ maksavan tarvikeakun ja se kesti 8kk. Tänään sijoitin alkuperäiseen akkuun ja täytyy nyt toivoa että sen pari vuotta ainakin taas menisi :)
Ja kyllä sinun täytyy takuuseen tuo saada.. 6kk on monilla valmistajilla takuuaika ja taitaa kuluttaja-asiamies voisi kiinnostua asiasta jos takuuta ei muka ole.
Onnea ja pitkää ikää sinun uudelle akullesi :-) Minulla on vielä kesken tuo takuuasia. Yllättäen kauppias ei ole minulle vastannut asiaan vielä mitään. Eilen lähetin jo astetta kovemman sähköpostin asiaan liittyen.
40 euroa tarvikeakusta kuulostaakin ihan hyvältä hinnalta ja 8 kuukautta sopivalta ajalta hintaan nähden. Vaikka varmasti aito akku on aina paras vaihtoehto.
Ai niin, itsekin olen tuon jostain lukenut, että kone ei toimi täydellä teholla ilman akkua. Viallinen akku vain piti konettani niin kuumana, että nyt tämä kyllä tuntuu pelittävän paremmin - vaikka ei johdon päässä olevaa kannettavaa tietokonetta kovin kannettavaksi voi kutsua :-(
No niin päättyi tämäkin tarina onnellisesti. Lähetin kauppiaalle kaksi sähköpostiviestiä, joista viimeisimpään kauppias sitten vastasi - hiukan viivellä, mutta kuitenkin.
Hitaan vastaamisensa kauppias laittoi kesälomalla olonsa piikkiin, mutta vastauksessaan hän lupasi lähettä minulle risaa akkua vastaan uuden.
Niinpä noin viikon sisään tuosta sähköpostiviestistä minulle saapui uusi tarvikeakku, joka vaikuttaa näin lyhyen testauksen jälkeen ihan kelvolliselta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Lähetä kommentti