|
Epson AL-M200seris laser-tulostimen mukana tulee ajurit myös Linuxille |
Edullinen laser -tulostin on ollut jo pitkään ajatuksissamme hankkia. Tänä päivänä pienen yrityksen pyörittäminen onnistuu jo melko pitkälle ihan paperittomastikin, mutta silti aina silloin tällöin tulee tarvetta ihan paperiselle tulosteelle.
Meillä on Epsonin XP-600-sarjan mustesuihkutulostin / monitoimilaite, mutta se tunne kun pitkän tulostustauon jälkeen tarvitsisi tulostaa jotain. Musteet loppu tai sitten ne ovat vain kuivuneet - joka tapauksessa lopputulos on sama - kaupan kautta tulostamaan. Mustesuihkutulostimien muste on vain melkoisen tyyristä. Siihen kaiketi tuo tulostinbusiness nykyään tähtääkin, että laitteet ovat halpoja, mutta musteet kalliita. Meidänkin mustesuihkutulostimeen mustekasettisetti maksaa noin 50-70 eur.
Niinpä kun taas kerran oli tämä tilanne, että olisi pitänyt tulostaa jotain, päädyimme hankkimaan paikallisesta Prismasta Epsonin alle sata euroa maksavan ja pelkkään musta-valkotulostukseen keskittyvän, laser-tulostimen (Epson AL-M200 series).
Monesti noiden meidän tulostimien asentaminen Os X:lle on ollut hiukan monimutkaisempaa, mutta tämä upposi iMaciin kuin veitsi sulaan voihin. No myönnettäköön, että ensimmäinen tulostus päätyi katastrofiin. Ei tokikaan ajurin vuoksi vaan muuten vaan. Nimittäin jostain syystä tulostin honaisi sisuksiinsa kaikki paperit ja takatilaan syntyi sen seitsemäs paperijumi. Saimme kuitenkin ähellettyä jumitilan pois, mutta selvittely verotti pilalle menneen paperinipun verran ja pikkuisen paperisilppua siihen vielä päälle. Epson AL-M200 tulostin on aika muovisen oloinen, joten osittain saa olla aika varovainenkin noiden paperijumien kanssa, ettei edullinen tulostin saa pahoja ruhjeita.
Sikäli postaukseni otsikko on vähän harhaanjohtava, että emme ole vielä kokeilleet uutta tulostintamme Linuxin kanssa. Latasin kuitenkin netistä tulostimen
käyttöoppaan ja löysin oppaasta harvinaista herkkua, sillä oppaassa luki ihan mustaa valkoisella, että
Red Hat Enterprise Linux 5/6 Desktop (x86), SUSE Linux Enterprise Desktop 10/11 (x86) ja Ubuntu 8/10 (x86) -käyttöjärjestelmiä tuetaan. Eivätkä herkut loppuneet oppaassa vielä siihenkään, sillä oppaassa jopa neuvottiin tulostimen asennus tietokoneisiin joissa on Linux (CUPS). Tulostimen mukana tulevalla CD-levyllä on niin ikään ajurit Linuxille.
WAU!
Tämän tulostimen kanssa ei siis korkealta tipahda. Värikasetti tähän laser-tulostimeen kustantaa noin 119 euroa paikallisessa Prismassamme, mutta kasetillahan tulostaa sitten taas tuhansia sivuja - olettaen että tulostimen fyysinen kunto kestää uuteen värikasettiin asti.