perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Leopardin pilkut mielessä


Voi jummi jammi tätä ihmisen eloa. Koskaan ei voi olla tyytyväinen, vaan aina pitäisi saada uusinta uutta. Tänään Apple Mac os X Leopard on saatavilla ensimmäistä päivää ja varmaan iso osa mäkisteistä on sen jo ostoskoriinsa napannut ennakkotilauksena. Minäkin haaveilen siitä, vaikka ei tässä tikrussakaan mitään vikaa ole. Leopardissa on kuitenkin paljon niitä ominaisuuksia, joita olen kaivannut. Toki paljon myös sellaista, josta en ole osannut edes uneksiakaan ;-)

Eniten minua kiehtoo uudessa käyttiksessä Time Machine, joka helpottaa huomattavasti varmuuskopiointia. Aikakoneen avulla kun pystyy pelastamaan esim. vahingossa hävittaneet tiedostot tai palamaan johonkin aiempaan tiedostoversioon...Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että aikakone on aktiivikäytössä ja tietokoneeseen on kytkettynä ulkoinen kovalevy.

Uuteen Leopardiin on otettu myös minulle jo vuosien takaa Linux-maailmasta tutuksi tullut ominaisuus, nimittäin työskentelytilan jakaminen. Linuxissa, kuten nyt tässä uudessa Leopardissakin, pystyy asettamaan neljä erilaista työtilaa. Esittelyvideossa Apple-tyypillä oli yhdellä screenillä auki sähköposti-ohjelma ja selain. Toisella screenillä hänellä oli auki jokin muokattava dokumentti ja kolmannella valokuvien lajittelua. Neljännellä hän pelasi golf-peliä. Tällä tavoin yksi työpöytä ei ole yhtä sotkua ja avonaisia ohjelmia (ja kaipa tuo vie resurssiakin vähemmän?). Uutta vuosien takaiseen Linux-maailmaan verrattuna oli, että näitä työpöytänäkymiä tai miksi niitä nyt kutsutaankin, saattaa uudessa Leopardissa katsella myös vierekkäin ja järjestellä niitä, jopa siirtää avonaisia ohjelmia toiseen työtasoon. Esimerkiksi jos dokumentin tekoon olisikin tarvittu selainta, niin avonaisen selaimen olisi voinut siirtää toiselle screenille. Milläkähän tolalla tämä screen-asia on Linuxissa tällä hetkellä? Olen nimittäin tipahtanut hiukan Linux-maailman työpöytäasioista, kun käytän Linuxia tänä päivänä lähinän ssh:lla komentoriviltä...