Taiteilua Linuxin, Windowsin ja Os X:n välillä ja muuta tietotekniikkaa naisen ja yrittäjän näkökulmasta.
torstaina, toukokuuta 25, 2006
iCards
Käydessäni tutustumassa mac-käyttäjille suunnattuun .mac-palveluun Applen sivuilla (ja kuolaamassa sitä kohta kotiin saapuvaa Macbookia ;-) ), löysin sivuilta myös kivan korttipalvelun nimeltään iCards, jota voivat käyttää myös ne, joilla .mac-tunnusta ei ole.
Palvelu on siis yksi lukuisten ilmaisten e-korttipalveluiden joukossa, mutta mukavaksi sen tekee se, että kortin saanut saa kortin todella itselleen. Kortista rakennetaan tervehdystekstien kera jpg-kuva, jonka voi sitten tallentaa itselleen. Ne keillä on .mac-tunnus saavat palvelusta tietenkin enemmän, kun voivat tehdä noita e-kortteja omista kuvistaan, mutta valmiitkin kuvat olivat ihan kivoja.
keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006
Pähkäily loppui - tietokone tilattu
Jeps. Eilen sitten ostin Apple Storesta itselleni uuden tietokoneen. Päädyin lopulta Macbookiin. Vähältä tosin piti, että en jo muutama päivä sitten tilannut itselleni MacMiniä, mutta vielä muutaman yön ja päivän asiaa mietittyäni vaakakuppi kallistui Macbookiin seuraavalla kokoonpanolla:
Specifications
* 1GB 667 DDR2 - 2x512MB SO-DIMMs
* 60GB Serial ATA drive
* Keyboard & Mac OS
* 13.3-inch TFT display
* SuperDrive (DVD±RW/CD-RW)
* AirPort Extreme
* Bluetooth 2.0
* Power Adapter
* Battery
Syitä valitsin MacMinin sijaan Macbookin ovat: tietokoneen liikuteltavuus (se kesätoimisto houkuttelee vieläkin - aion siirtyä terassille ;-) ), piuhojen vähentyminen (=työpisteen siistiytyminen), tehokkaampi prosessori ja helppo muistin ja kovalevyn uusiminen.
Apple Storesta tilaaminen oli kyllä vähän pelottavan helppoa. Ensin vaan valitsee kaikki ostokset koriin ja hankkii itselleen Apple ID:n (tai jos jo käyttää Itunesia niin sitten pistää ne Itunes-tunnukset). Jossain vaiheessa ohjelma kysyy luottokortin numeron ja tarkistaa sen. Sitten vaan odotellaan 90 minuuttia, jona aikana voi tarvittaessa heitellä ostoskoriin lisää roinaa tai sitten perua koko kaupat.
Apple Storen tietojen mukaan tietokone saapuu käsiini 8.6.2006 - JIPPII!!!. Minusta se on melko nopeaa toimintaa. Vaikka tietysti odottavan aika on pitkä...

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
Kumman kaa?
Harmittavan vähän on tullut päivitettyä tätä blogia. Vaan oikeastaan syy on siinä, että en ole touhunnut koneen kanssa mitään sen ihmeellisempää lähiaikoina. Tylsää raportoida vain, että tänäänkin käytin Thunderbirdiä, Firefoxia ja Wordia...
Sen verran voisin jälkiraportoida, että syy miksi hylkäsin muuten niin hyvän sähköpostiohjelman eli Eudoran oli se, että ohjelma teki minulle ilkeän tepposen. Kun olin ottanut Eudorasta ne varmuuskopiot ja käynnistin sen seuraavan kerran uudestaan se käynnistyi jotenkin aivan blankona. Eli ohjelma oli hävittänyt kaikki sähköpostitilit, sähköpostit ja värkkäämäni filtteriasetukset. En sitten halunnut alkaa laittamaan niitä uudestaan, kun en keksinyt syytä moiseen tyhjennykseen.
Thunderbirdistä kyllä pidän myös, mutta jostain syystä se on äääälyttömän hidas tässä minun vanhassa koneessani. Josta pääsenkin sujuvasti kytevään tietokonekuumeeseeni...
Olen tässä monta kuukautta pyöritellyt ajatusta uuden koneen hankkimisesta. Välillä olen sitä mieltä, että haluan pc-koneen, joka olisi edullisempi hankkia (vai olisiko jos hankkis oikein kunnon "tykin") ja välillä taas olen valmis hankkimaan mac minin. Tällä hetkellä kuolaan Applen hiljattain julkaisemaa MacBookia, joka seuraavin speksein maksaisi 1.478,98 euroa.
Se mitä aina mietin maciin siirtymisessä ovat taloudenhallintaohjelmat. Niitä on vähän heikosti macciin saatavilla, mutta toisaalta macciin kuulemma saa todella hyvän ohjelman, jolla käyttelee kaikkia Windows-ohjelmia todella pätevästi. Ehkä minä tuon kannettavan kuitenkin hankin, sillä kesäisin olisi kiva pistää ulkotoimiston pystyyn ja naputella työjuttuja lämpimän kesätuulen helliessä ahkeroijaa ;-)
Sen verran voisin jälkiraportoida, että syy miksi hylkäsin muuten niin hyvän sähköpostiohjelman eli Eudoran oli se, että ohjelma teki minulle ilkeän tepposen. Kun olin ottanut Eudorasta ne varmuuskopiot ja käynnistin sen seuraavan kerran uudestaan se käynnistyi jotenkin aivan blankona. Eli ohjelma oli hävittänyt kaikki sähköpostitilit, sähköpostit ja värkkäämäni filtteriasetukset. En sitten halunnut alkaa laittamaan niitä uudestaan, kun en keksinyt syytä moiseen tyhjennykseen.
Thunderbirdistä kyllä pidän myös, mutta jostain syystä se on äääälyttömän hidas tässä minun vanhassa koneessani. Josta pääsenkin sujuvasti kytevään tietokonekuumeeseeni...
Olen tässä monta kuukautta pyöritellyt ajatusta uuden koneen hankkimisesta. Välillä olen sitä mieltä, että haluan pc-koneen, joka olisi edullisempi hankkia (vai olisiko jos hankkis oikein kunnon "tykin") ja välillä taas olen valmis hankkimaan mac minin. Tällä hetkellä kuolaan Applen hiljattain julkaisemaa MacBookia, joka seuraavin speksein maksaisi 1.478,98 euroa.
Specifications |
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)