perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

Nokia Lumia 620 ensikokemuksia


Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että ostan enää koskaan uudeksi puhelimekseni nokialaista. Itse asiassa viime kesästä asti minulla oli visio, että koska käytän iPadia, voi puhelimeni olla jotain muuta kuin älypuhelin. Monta kuukautta meninkin sellaisella alle 30 euron perusluurilla. Kuitenkin tien päällä tuli aina välillä sellaisia tilanteita, että olisi ollut kiva napata kännykällä valokuva ja jakaa se tavalla tai toisella. Ajattelin sitten tammikuussa laajentaa tätä käsilaukussani olevaa laitteistorepertuaaria pienellä pokkarikameralla. Se oli pääsääntöisesti hyvä idea, mutta sitten tuli tilanteita, joissa jouduin odottamaan jotakuta juna-asemalla ja odottavan aika on tunnetusti pitkä(styttävä), ilman nettiä ja somea...


iPadin hankittuani, ja tähän omituiseen ideologiaani perusluurista päädyttyäni, olin jo ehtinyt antamaan lapselle oman Samsung Galaxy S -puhelimeni. Koska en tietenkään enää ryhtynyt lapsen kädestä vanhaa kännykkääni repimään, oli ainoa vaihtoehtoni ryhtyä miettimään, että kummanko puhelimen kaivaisin naftaliinista käyttööni; ZTE Bladen vai Nokia Express Music 5800:n. Päädyin nokialaiseen, lähinnä karttojen vuoksi.



KAAMEE KAPULA?
ZTE Blade oli muutoin hyvässä kunnossa, mutta kuten niin monilla muillakin,
on meidänkin ZTE:ssä mennyt lasi rikki. Nokialaisen eduksi oli laskettava
Nokia Kartat ja ehjä lasi. Molemmilla näpytteli tekstarit kätevämmin kuin sillä 30
euron kapulalla.


















Kuva: www.nokia.fi

Sitten jostain tietoisuuteeni singahti, että Nokialta olisi tulossa uusi ja edullinen Lumia-malli, jota mediassakin hehkutettiin. Sitten vain jotenkin olin siinä tilanteessa, että napsautin tilaa-nappia operaattorini verkkokaupassa ja toissa päivänä posti toi  paketin - Nokia Lumia 620:n magentan värisenä!

Täytyy sanoa, että tämmöinen suuri Linux-fani on hämmentynyt tästä keikautuksesta, mutta ihan rehellisesti voin kyllä tätä puhelinta kehua ja todeta, että Nokia-Microsoft yhteistyö toimii! 


Mistä sitten pidän?


Ensimmäiseksi tykkään Lumia 620:n koosta, sillä minusta ne toiset lumiat ovat aivan liian isoja! Toiseksi tykkään tämän näytöstä, joka on mielestäni kivan terävä. Näppäilytuntuma on hyvä jopa pystypäin olevilla näppiksillä, jossa kirjaimet ovat pienempiä. Windows Phone 8 tuntuu tosi pätevältä ja helppokäyttöiseltä käyttöjärjestelmältä ja tykkään sen freshistä ulkoasusta. Voi olla, että te, joille Lumian kalliimmat mallit ovat tuttuja Nokian Pure View -kameratekniikoineen päivineen, olisi Lumia 620:n kamera pieni pettymys. Itselleni tämäkin kelpaa tosi hyvin.

Nokia Lumia 620 : Älykäs kuvaus -toiminto on yksi minun lempiohjelmistani.
Ei postausta ilman kissaa :-D


Olen jo pitkään yrittänyt metsästää kameralla kissan venytystä.
Älykkäällä kuvauksella sekin onnistui.

Mutta se on ihan varma, että Lumiaani en tätä soittoääntä enää laita (Lapset tekivät minulle duudsonmaisen jekun Nokia Express Musiciin, ja vaihtoivat soittarikseni tällaisen. Mukavan piristävä lisä perjantain kassaruuhkassa):